10.2.2014

Vermeily tilana ja paikkana

Tila ja paikka tuovat varmaan ensinnä mieleen maantieteen.  Verme-työskentelyä voidaan myös tarkastella mielenkiintoisesti tilan ja paikan käsitteillä. Tila ja paikka muokkaavat toimintaamme, vuorovaikutustapojamme ja identiteettiämme. Tila ymmärretään perinteisesti ensinnäkin fyysisenä ja materiaalisena toiminnan tilana, jossa seinät, kalusteet ja tavarat osallistuvat tilan käytön mahdollisuuksista käytäviin neuvotteluihin. Arkkitehtuuri on Poulerin (Jamieson, Fisher, Gilding & Trevit 2000) mukaan sosiaalinen käytäntö, jolloin se on osa monimutkaisia valtasuhdeverkostoja. Toteutettu arkkitehtuuri ei ole siten viatonta tai neutraalia. Se on poliittinen instrumentti. Sillä on performatiivinen vaikutus asujaansa, se työstää siinä toimijaa. Mikrotasolla, tila säätelee ja säännöstelee, se vaikuttaa siihen, mitä voi tapahtua, se määrää ja sijoittaa kehot tiettyihin paikkoihin. 

Koulujen tilat ovat merkittyjä tiettyjä tarkoituksia varten. Jotkut tilat ovat merkittyjä erityisesti kokoustamista, toiset opettamista varten. Verme joutuu etsimään oman erityisen tilansa formaalista kouluympäristöstä tai vaihtoehtoisesti ihan muualta, kuten Saikkonen (2012) kuvaa omaa verme-työskentelyään.

Massey (2008) toteaa tilan rakentuvan ajassa ja olevan sosiaalista: se muodostuu samanaikaisesta olemassaolosta ja keskinäisistä suhteista, ja tämän vuoksi tilalliset suhteet ovat sosiaalisen suhteiden ilmaisuja. Tämän lisäksi tilaa voidaan jäsentää puhetapojen ja -käytäntöjen muovaamana. Tilassa on tietyt mahdollisuudet tietää ja ajatella. Tila voi olla merkitty tietyille ihmisille, tilaan voi kuulua, tilassa voi erottautua esimerkiksi erityisen katseen kohteeksi. Samoin tilan voi ottaa siten, että kokee olevansa osaava toimija. Tilassa tehdään myös rajojen valvontaa (Ojala 2010): pystynkö säilyttämään oman asemani ammatillisena osaajana, kuulunko tähän ryhmään, osaanko puhua oikealla lailla – vermemäisesti, ja kuuluvatko nuo muut meidän verme-ryhmäämme.
 

Rutiinit ja tavat ovat tilankäytössä keskiössä. Sosiaaliset ja kulttuuriset normit sisäistetään tilankäytössä. Ajan myötä toimintaan rakentuu tuttuutta: näin me täällä olemme, näin me aloitamme istunnon asettautumisella, kahvin juomisella, kuulemis/kuulumiskierroksella ja näin prosessi etenee keskusteluun, pohdintaan ja päätökseen. Tila ei pysy kuitenkaan samana, vaan se tuottaa koko ajan uusia merkityksiä ja tuntemuksia (esim. Ojala 2010).
 

Uuden verme-toimintamallin tuominen voi jopa koetella koettuja ja näkyviä tiloja. 
Psykologisen tilatutkimuksen (Inalhan 2009, artikkelissa Toivo & Vähämäki 2010 ) mukaan ihmiset linkittyvät ympäristöönsä kolmen psykologisen prosessin kautta: kiintymyksen, tuttuuden ja identiteetin kautta. Paikan uudelleen järjestäminen voi rikkoa nämä tunneperäiset yhteydet. Verme voidaan myös nähdä välitilana, kun ammatilliset opettajat työssään ovat alati uuden edessä olevina joutuvat kollegoilleen purkamaan kokemuksiaan ja näkemyksiään. Uudet vaateet ja haasteet voivat tuntua ärsyttäviltä, kun kohdataan vierasta ja tuntematonta. Välitilassa päästään työstämään tätä vierasta tutummaksi, jakamaan koettua ja käsitteellistämään sitä. 

Paikka taasen jäsentyy subjektin omana paikkana, tilaan muotoutuvana, henkilökohtaisesti ja kehollisesti otettuna paikkana, joka usein myös nimikoidaan jotenkin. Samalla rakennetaan läheisyyksiä ja etäisyyksiä toisiin tilassa toimiviin, ajatteleviin ja tunteviin vermeläisiin. (Esim. Hakala 2007.) Paikka on ihan konkreettisimmillaan paikka tilassa – verme-istunnossa tuotettu istumajärjestys. 

Verme-istunnossa usein istutaan puoliympyrässä, ilman pöytiä, jolloin jokainen tulee näkyväksi toisille. Tällaisessa istumapaikassa ihminen tulee entistä enemmän tietoiseksi itsestään, omasta osallistumisestaan (tai osallistumattomuudestaan) ja tavastaan puhua. Tällainen näkyvä istuminen saattaa sellaiselle, joka ei ole tottunut julkiseen puhumiseen, olla vaikea diskursiivinen paikka.

 
Verme-istuntoa tarkasteltaessa on mielenkiintoista pohtia, miten siellä tilaa neuvotellaan ja paikkoja sekä puheasentoja otetaan sekä tarjotaan. Ovatko paikat jo valmiiksi nimetty vai mahdollistaako tila toisin tietämisen kriittisen moniäänisyyden, jossa pidättäydytään paremmin tietäjän paikan ottamisesta? (ks. Hakala 2007).
 

Lähteet
 

Hakala, K. 2007. Paremmin tietäjän paikka ja toisin tietämisen tila. Opettajuus (ja tutkijuus) pedagogisena suhteena. Helsinki: Helsingin yliopistopaino.
Jamieson, P., Fisher, K., Gilding, T. & Trevit, A.C.F. 2000. Place and space in the design of new learning environments. Higher Education Research and Development 19:2, 221-237.
Massey, D. 2008. Samanaikainent tila. Tampere: Vastapaino.
Ojala, H. 2010. Opiskelemassa tavallaan vanhat naiset ikäihmisten yliopistossa. Tampere: Tampere University Press.
Saikkonen, T-L. 2012. Tilan tuntu. Teoksessa Heikkinen, H.L.T, Jokinen, H., Markkanen, I. & Tynjälä, P. (toim.) Osaaminen jakoon. Vertaisryhmämentorointi opetusalalla. Jyväskylä: PS-kustannus, 99 – 108.
Toivo, L. & Vähämäki, M. 2010. Tilallisuus työssä ja sen muutoksessa kodinhoidon työn ja organisaatioyhdistymisen tarkastelu fyysisinä, sosiaalisena ja mentaalisena tiloina. Alue ja Ympäristö 39: 2, 27-38.

2 kommenttia:

  1. Fyysisiä tiloja käsittelevä oiva pohdintasi sai minut taas muistamaan vanhat verkkotilapuheeni. Kun aikoinaan aloin blogata, blogi oli minulle nimenomaan oma tila. Toki se tila täyttyi tekstistä, mutta minulle ei ollut silloin eikä sittemminkään samantekevää, missä tuo teksti oli tarjolla: tila vaikuttaa siihen, mitä sanotaan ja miten.

    Kun aloin käyttää blogeja opetuksessa, olin pettynyt, kun opiskelijoille koko tilakysymys ei tuntunut aukeavan yhtään: ihan sama, oliko teksti blogissa, Moodlella tai sähköpostin liitetiedostona. Taisivat pitää outona, kun selitin valtajuttuja, siis sitä, että omassa blogissaan heillä on valta ja minä olen vain kommenttilaatikon kannustava kulkija, kun taas Moodlella minulla on valta määrätä, minne he pääsevät ja missä voivat kirjoittaa.

    Nämä pohdinnat tulivat mieleen, kun aloin miettiä verkkotilaa, jossa vermeilijät voisivat kohdata (sen neukkarin sijasta tai rinnalla). Tilan pitäisi olla neutraali, ei kenenkään ikioma. Mietitään vaikka tätä Orenia-blogia. Jos päättäisimme kutsua verme-ryhmän viettämään iltaa tähän boksiin, ei valta-astelmasta jäisi epäselvää: sinä, Katri ja minä olisimme sisäriipiä, kun me voisimme kirjoittaa salinpuolella, ja muille osallistujille jäisi alamaisen osa, kun he saisivat äänensä kuuluville vain kommenttilaatikossa. Silloinkin jos varsinainen blogimerkintä olisi vain virike, ja kaikki sen jälkeen siirtyisivät jatkoille kommenttiboksiin, meillä olisi erilainen emännän asema (Kyllä sellaiset bileet ovat mahdolliset, kerran Kirjailijan häiriöklinikka -blogissa kommettiketjuun kertyi yli 150 kommenttia, kun oli niin paljon keskusteltavaa).

    Ihan samalla tavalla kuin vermeilyyn sopivaa fyysistä tilaa, sen sisustusta ja tapakulttuuria tulee suunnitella kunnolla, myös verkkotilan valintaan, verhojen väriin ja sohvien sopivuuteen kannattaa panostaa!

    - Irmeli

    VastaaPoista
  2. Ihan olet asian ytimessä - tiloilla on väliä (olkoon ne virtuaalisia tai ihan konkreettisesti kosketeltavia) ja ne kutsuvat meidät puhumaan eri tavoin ja rakentamaan suhdetta siihen tärkeään toiseen eri lailla! - Merja

    VastaaPoista